Vahterus on hitsatun levylämmönsiirrinteknologian kehittäjä, edelläkävijä ja markkinajohtaja. Kalannissa valmistetut lämmönsiirtimet räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaisesti ja täysin hitsatun rakenteensa ansiosta ne soveltuvat käytettäväksi vaativimmissakin olosuhteissa. Yhtiöllä on tuotantoa Suomen lisäksi Kiinassa – Suomen tuotannosta yli 90 prosenttia menee vientiin.
Vuoden 2022 energiakriisin jälkeen tarve energian säästölle ja energiatehokkuudelle on noussut esiin uudella tavalla. Vahteruksen ratkaisut vastaavat tarpeeseen, ja yhtiö onkin kasvanut viimeisten vuosien aikana merkittävästi. Sama trendi on asetettu tavoitteeksi myös tuleville vuosille.
– Teemme kasvua hallitusti ja tinkimättä tuotteemme laadusta. Tavoitteen saavuttaminen vaatii työtä, ja olennaista siinä on myös luotettava kumppanikenttä, joka pystyy vastaamaan kasvaviin tarpeisiimme, sanoo Vahteruksen strateginen ostaja Anders Donner.

Kuin itse tehty
Vahteruksen toimintatapaan kuuluu jatkuva tuotekehitys ja uusien sovellusten etsiminen jo olemassa oleville ratkaisuille. Yhtiön tuotteet ovat haluttuja esimerkiksi LNG-puolella, johon Vahteruksella on tarjota kompakti ja silti erittäin tehokas ratkaisu.
Tuotannostaan Vahterus on ulkoistanut osioita, jotka vapauttavat omaa henkilökuntaa tuotannon vaiheisiin, jotka vaativat enemmän henkilöresursseja.
– Laadultaan Mesekonin tuotteet ovat kuin itse valmistamiamme. Eri vaiheiden ulkoistamisen ansiosta pystymme vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin toimitusajan suhteen yhä paremmin, Donner sanoo.
Mesekon tuottaa Vahterukselle lämmönsiirtimen vaippoja. Vaipalla tarkoitetaan lämmönsiirtimen paineastiakuorta, jonka sisälle hitsattu levypakka asennetaan. Vaipat hitsataan käsin, ja Mesekonilla on nimetyt hitsaajat projektia varten. Se on osa laadunvarmistusta, sillä hitsaustyölle on äärimmäisen kovat vaatimukset.
– Odotamme, että laatu on asia, johon kumppanimme paneutuvat heti ja huolehtivat, että toimenpiteet tehdään. Eli edellytämme kumppaniltamme samaa kuin omalta tuotannoltamme, Donner sanoo

Uteliaisuus ja avoimuus vakuuttivat
Kumppaneissaan Vahterus arvostaa tulevaisuuteen katsomista – näkymää seuraavaa kvartaalia pidemmälle.
– Odotamme, että kumppanimme ovat valmiita vastaamaan haasteisiin ennakkoluulottomasti.
Yhteistyössä Mesekonin kanssa on vakuuttanut ajattelun avoimuus ja uteliaisuus tutkia eri mahdollisuuksia.
– Mesekonin kanssa meillä on ollut todella avoin keskusteluyhteys. Mietimme yhdessä, mitä Mesekon voisi kehittää jatkossa ja mitä mahdollisuuksia meillä on laajentaa heidän nykyistä portfoliotaan.
Donner kehuu myös panostusta yhteistyön jatkuvaan parantamiseen.
– Tykkään siitä, että Mesekonilla ja meillä on molemminpuolinen tahto kehittää yhteistyötä eteenpäin. Tutkimme avoimesti eri ratkaisuja ja keskustelemme asioista matalalla kynnyksellä, Donner sanoo.

Vahterus edustaa energia-alaa, joka on yksi viidestätoista Stairon Groupin palvelemasta asiakastoimialasta.
Vahterus
Perustettu: 1990
Liikevaihto: 114 M€ (2024)
Henkilöstö: 600